Vanhuus kadulla

Tein tänään jotain mitä en ole koskaan ennen tehnyt Vanhus, eristyneisyys, yksinäisyys, Koivisto, Tolkien, Hobitti

Ohitan kadulla iäkkään miehen. Hän ottaa puolikkaan jalkaterän pituisia askelia. Hänellä on muovikassi kädessään ja keppi toisessa. Kassin koosta päätellen siellä on kolme tuotetta. Ajattelen, että mies tuskin jaksaisi kantaa yhtään täydempää kassia.

Yksin köpöttelevä vanhus näyttää todella surkealta. Välillä hän tekee pieniä pysähdyksiä. Minut valtaa huoli ja empatia. Haluaisin tehdä jotain miehen hyväksi, mutta kynnys lähestyä vierasta ihmistä kadulla tuntuu todella isolta. Pyöritän päässäni erilaisia skenaarioita siitä miten tilanne voisi mennä.

Nähtävästi olen vahvasti suomalaisen individualismin tuotos. ”Toisia ei saa häiritä, vieraille ei puhuta” ajatukset tulevat valonopeudella selkärangastani. Seison viisi minuuttia paikallaan punniten eri vaihtoehtoja. Jatkanko matkaa vai uskallanko kurkottautua jurouden muurin yli?

Lähestyin kadulla vierasta ihmistä ja kysyin voinko saattaa hänet kotiin

Kävelen miehen luo ja kysyn voinko saattaa hänet kotiin. Ensin mies kieltäytyy: ”Kyllä minä pärjään.” Jatkan kuitenkin ja kysyn, jos kuitenkin voisin. ”Näyttää siltä, että sinun on vaikea kävellä.” Mies myöntää, että niinhän se on ja suostuu sitten ”No jos tuohon seuraavaan risteykseen.” Mies ojentaa minulle kauppakassin ja tarttuu käsivarteeni.

Aloitan tuttavallisen juttelun. Kysyin, asuuko mies yksin. Kerroin, että minä asun tässä lähellä myös yksin. Mies kysyi minulta, että käykö minulla joskus vieraita. Yllätyn kysymyksestä minunhan piti tässä huolehtia hänestä! Vastaan: ”joo käy mulla.” Kysyn häneltä samaa. ”Joskus käy” mies vastaa ja kertoo sitten ”Nyt minulla on kassissa Tolua. Siivooja aina valittaa jos sitä ei ole.”

Hän kertoo muuttaneensa Helsinkiin nuorena ylioppilaana vuonna 1952. Minä kerroin muuttaneeni neljä vuotta sitten. Kerroin, että olin aluksi aika yksinäinen, en tuntenut montaakaan ihmistä Helsingissä. Mietin silloin montakohan yksinäistä ihmistä asuu kanssani tällä lyhyellä kerrostalojen reunustamalla kadulla.

Koivisto ja Tolkien

”Kuulitko, että Koivisto kuoli tänään?” kysyn arvellen hänen olevan kiinnostunut asiasta. Hän onkin ja kertoo olleensa Koiviston kanssa filosofisessa keskusteluryhmässä ollessaan nuori. ”Se oli ennen kuin Koivisto oli kuuluisa.” Kerroin, että haen yliopistoon ja luen aineistoa, jossa puhutaan Koiviston pääministeri kaudesta. Mies kysyy minulta mihin tiedekuntaan ja kertoo sitten pontevasti, että Koivisto oli se joka teki selväksi että presidentti ei voi erottaa pääministeriä.

Mies kertoo, että näistä kuopista kadulla tulee mieleen se kun Frodo Reppuli kulki kohti Mordorin Mustaa Tornia. Yllätyn jälleen. Hän puhuu minulle siitä, kuinka örkit kuvailtiin Tolkienin Hobitti -kirjassa perheettömiä ja tarinattomia hahmoina. Kommentoin, että niiden tarkoitus oli varmaan olla pelkästään kasvoton vihollinen. Epäilen hänen ottaneen kirjan puheeksi siksi, että se voisi kiinnostaa minua, nuorempaa ihmistä.

Mies kertoo olevansa 83-vuotias

Kysyn onko hänellä lapsia ja hän vastaa, että Luojan kiitos ei ole. Sitten hän kertoo, että yhdessä avioliitossa oli kyllä tytärpuoli, joka on nyt Tampereella lääkärinä. Ajattelen, että mies tuskin tapaa tätä tytärpuolta. Kerron, että minulla ei ole ollut isovanhempia kuin vähän aikaa lapsena. Hänelläkään ei ole ollut.

Hän viheltelee jotakin venäläistä laulua ja sanoo pääsevänsä tästä eteenpäin itse. ”Oli kiva tavata ja ehkä näemme joskus kauppareissulla!” sanon jättäen miehen talon pihalle. Puristan vielä miestä kädestä.

Kävellessäni kotiin pohdin, onko hän yksi niistä vanhuksista jonka luona käy siivooja kahdesti viikossa. Ovatko ne ainoat kerrat kun hän puhuu viikon aikana toiselle ihmiselle?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinteresttumblr

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *